sunnuntai 11. tammikuuta 2015

5. TORSTAI. Keikka toisessa kaupungissa ja studionauhoitukset.

Lähdimme keikalle läheiseen kaupunkiin ala- ja yläasteen kouluun. Bussimatka meni rattoisasti yhdessä laulellen ja seurustellen. 




Koululla aloitimme kamojen pystytyksen ja aikaa meni aika kauan ennenkuin kaikki olivat soundcheckanneet. (Näissä soundcheck ja roudaus asioiden aikatauluttamisessa olisi parannettavaa.) Aioimme esittää kansainvälisillä bändeillä valmisteltuja kappaleitamme ala- ja yläkoululaisille isossa juhlasalissa mikä oli hyvää harjoitusta tulevaa loppukeikkaa varten. 


Aikamme kuluksi opetimme skotlantilaisille suomalaista kansantanssia.


Esitykseen oli enää vain vähän aikaa. Pientä hassua jännitystä alkoi olla ilmassa!



Kun sali oli täyttynyt, lähti esitykset käyntiin. 




Meininki oli loistava ja kaikkien vedot menivät putkeen ja yleisöä oli sen verran paljon, että tuntui kuin olisi isommallakin lavalla esiintynyt, valoja oli runsaasti ja visuaalinen ilme oli näyttävä ja äänentoisto toimi. Oli mukava, että esiintymispaikaksemme oli valittu peruskoulu, jossa oppilaat olivat meitä huomattavasti nuorempia, jolloin esiintymispaineet olivat pienemmät.

Koululta jatkoimme matkaa studiolle, jossa aloimme äänittämään pitkän odottelun jälkeen parhaita biisejämme, jotka myöhemmin miksaajamme lisäsi soundcloudiin. Sessiot sujuivat mutkitta, mutta ilmapiiri oli odottava ja porukka oli hieman hermostunut ja väsynyt, eikä esityksen laatuun voinut panostaa aikataulun takia, koska äänitettävää oli sen verran paljon. Studiopäivän olisi voinut jakaa kahdelle päivälle, jolloin kunkin bändin äänityksiin ja soundcheckiin olisi voinut keskittyä tarkemmin. Mutta oli hienoa, että tila oli varattu ainoastaan meidän käyttöömme koko illaksi. 




Bussi lähti takaisin Tallinaan vasta 11 aikaan illalla, päivä oli työntäyteinen ja raskas, mutta sitäkin ikimuistoisempi. Mukavaa, että jäi jotain konkreettista muistoksi tästä päivästä! Pääsimme takaisin hostellille viettämään rentoa iltaa ja painuimme pehkuihin.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti